Blogi facebookiin

Hei kaikille!

Kirjoitan tätä Balilla Padang Baissa.

Siirrän matkajutut Facebookin puolelle. Tämä johtuu siitä, että Blogger ei näytä toimivan kovin notkeasti mobiilikäytössä. Varsinkin kuvien lataaminen on työlästä. Säästän hiukan itseäni.

Kiitos kaikille lukijoille.

Tervetuloa seuraamaan matkaa fb:n puolelle. Yritän laittaa matkapostaukset julkisiksi.

--juhani--

Rotorua ja pilaantunut kananmuna

Corolla tuntuu kepeältä Mersun päälle rakennetun matkailuauton jälkeen. Sata lasissa tuota pikaa. Sähköohjaus opetteluttaa. Matkalla kohti Rotoruaa. Vain Hannulla ajo-oikeus autoon. Helppoa matkailua.

Pari yötä meni Taupossa, joka on Taupo-järven (Uuden -Seelannin suurimman järven) pohjoispäähän rakentunut kaupunki. Bensa siellä vaikutti kalliimmalta kuin muualla. 1,82 NZD litralta. (Diesel muuten maksoi 1,00-1,14 NZD, mikä on 0,7-0,8 euroa.) Kaupungista jäi mieleen kova tuuli ja patikkapolku vesiputoukselle. Niin ja majapaikan sauna, jossa oli suomalainen kiuas. Kiviä siinä ei ollut. Lupasimme Hannun kanssa korjata asian. Se jäi kuitenkin lupaukseksi.

Kylpemään kyllä päästäisiin, kun termiselle alueelle oltiin menossa. Ei siinä kiviä tarvittaisi.

Pilaantunut kananmuna alkoi haista pian Taupon jälkeen. Tarvittiin kaksi pysäytystä selvittämään millaisesta luonnonilmiöstä on kyse.

Ensimmäinen pysäkki Wairakein lämpövoimalan perämetsään. Lämmön talteenotto on kuivattanut termistä aluetta. Terminen puisto näytti lohduttomalta ja haisi mädältä kananmunalta. Pakko sekin oli käydä katsomassa. Rahaa olivat pikkuhöyryjen haistelusta kuitenkin vailla. Päästiin alkuun kuumien lähteiden bongaamisessa. Höyry-yrittäjällä oli paljon erivärisiä kanoja ja riikinkukkoja.

Jalat lämpenivät mukavasti sandaalin läpi. Ei ihme, että maorit viihtyivät täällä. Maalämpö sanan varsinaisessa merkityksessä.

Orakei jotain ei osunut aivan Rotoruan-reitille, mutta sopuisa kuljettaja vei minne pyydettiin. Varsinaisen termisen alueen tavoittaminen vaati lyhyen lauttamatkan. Kahvilan nettiyhteys kiinnosti minua ja Hannua enemmän kuin kuumat vesisuihkut ja -porinat. Rouvat saivat edustaa koko porukkaa. Nettiyhteys ei lopulta kovin hyvä ollut. Cappuccino tarjottiin muovimukeista.

Rotoruaan saavuttiin pitkää pääkatua, Fenton streetiä, pitkin. Maassa pääkadut ovat kokemukseni mukaan melkein aina pitkiä. Kun tarkka osoite puuttu, voi joutua etsimään kauan.

Jouduimme eri hotelleihin. Kaupungissa oli ilmeisesti paljon maankuoren termisen toiminnan harrastajia. Aluksi tuntui, että myös rikkikaasua pitää harrastaa, jos kaupungissa viihtyy. Lopulta siihen melkein tottui. Omia ilmapäästöjä ei ainakaan tarvinnut varoa.

Vastaanoton tyttö kertoi iloisena, että meille on varattu superior-huone standardin sijaan. Hotelli on kuulemma niin täynnä. Hirvittää ajatuskin siitä, millainen se standard olisi ollut. Uni tuli ja korjasi puutteet. Aamupalalla ei syöty kananmunaa.

Whakarewarewa-maorikylä oli ok, mutta irrallinen ympäristöstään. Disneyland tai Kolmorden. Lappalaisukko laittamassa nokea lantalaisen nenään. Näimme kuitenkin geysirin toiminnassa. Komea oli. 30 metriä korkea, väittivät. Samoin hyvä oli maorien laulu-tanssishow. Pääsolisti lauloi kuin Kiri Te Kanawa ikään. Maori muuten hänkin.

Ulkoisesti komean kiinnostava Rotoruan museo jäi näkemättä sisältä. Luulimme, että ostimme Whakarewarewasta yhdistelmälipun kaupungin kulttuurikohteisiin. Päätimme pahoittaa mielemme, ja jätimme museon väliin.

Auton keula kohti Hamiltonia, sivistystä. Ja kunnollista majapaikkaa.

Ai niin, ne kylpylät. Olihan niitä. Hannu ja Merja kävivät yhdessä. Me katselimme baarista. Vähän hävettää.

Orakei korako, jossa en käynyt

Kylpylästä

Tanssiesitys Rotoruan maorikylässä

Rotoruan museo

Hautausmaan "vartija"

Wellington - the City

Pääkaupunki voi olla kompakti. Wellington tosin siirrettiin pois Aucklandista, koska eteläsaaren parlamenttiedustajilla oli sinne liian pitkä matka. Kompaktius tekee asioista helppoja. Myös turistille. Museot ovat lähellä toisiaan ja edustavat maan parasta. Kuppiloita on riittävästi, kuten myös hotelleja.

Te Papa on museo. Oikeastaan museoiden museo. Siellä kerrotaan kaikki. Luomiskertomuskin - maorimalliin. Uuden-Seelannin liikennelentohistoria valtaa ison osan museosta. Air New Zealand 75 vuotta. Olisi päässyt pilotoimaan simulaattoria, jos jaksoi jonottaa. Matkustajaksi pääsi nopeammin. Jätin senkin väliin. Lentää saa lähiaikoina muutenkin.

Satama-altaan vesi on kirkasta. Kerroshyppyjä suoraan meriveteen. Jäi sekin väliin. Satamamarkkinoilta paleoleipää. Jaksoin kiivetä kukkulalle, jonka päällä urheilukenttä. Urheilu jäi väliin. Alamäki hapotti etureisiä.

Ohjattu katselmus parlamenttiin. Paljon vanhaa ja uutta. Kuninkaalliset punaisilla matoilla. Vihreille eivät astu. Istunnot on tehty tekniikalla julkisiksi jo kauan. Koko komeus lepää järistysvaimentimien päällä. Eivät halua parlamentaarisia raunioita. Lähtiessä vartijat kipussa. Salakuvauksesta? "You are not in a trouble". Helpotti. VIPpejä paljon. Sain pitää kuvani.

Auto vuokraamosta ja kohti pohjoista. Lämmintä? Pieni keskusta ruuhkautuu ennen neljää. Satanen alkaa nopeasti. Suomessa köröteltäisiin vielä kuuttakymppiä.

Maorien ajattelun kolme "koria"

Tien päältä.

On the Road - Te Mo

Maunga ja awa, vuori ja joki. Ne luonnehtivat maorin elämää ja tätä maata. Vesi tulee vuorilta ja vuori liittää maan taivaaseen. Joki ravitsee maan. Joet laskevat mereen, josta maori-tarun kalastaja ongellaan nosti vuoret. Myyttinen yhteys on olemassa edelleen vaikka on heikentynyt.

Kun taiteilee matkailuautoa vuoren rinnettä, creekin vartta ja rotkon ylittävää yksikaistaista siltaa, tajuaa, ettei tämä maa ole loordien luomus. Jotkut kaupungit ovat englantilaisia englantilaisempia. Sellainen on Oamaru. Suoria ja leveitä katuja (kuin jossain Romaniassa), viktoriaanisia rakennuksia ja brittiläisiä pubeja. Ja toisaalta punk-museo kyseenalaistaa kieli poskessa koko aatelisen sivistyksen, erityisesti teknologian. Ensimmäiset kaupungissa näkemäni pingviinit alleviivasivat ajatukseni: sivistyksessä on säröjä.

Bluff oli nähtävä. Stewardin-saari olisi ollut bonusta. Sää ei houkutellut merimatkalle. Tuntui, että on riittävän kaukana. Bluff Hillillä tuuli kosteasti. Bluff näytti suomalaiselta satamakaupungilta. Kun katsoi toiseen suuntaan, kuvitteli näkevänsä etelänavalle. Matkaa oli vielä 4000 kilometriä.

Vasenta kaistaa toista tuhatta kilometriä. Tien päällä on silti helppo olla. Loordien jälkeläiset osaavat liikennekäyttäytymisen. Maoritkin ovat sen oppineet.

Maorit ovat pulleampia kuin pakeat, valkoiset. Ei pitäisi syödä paahtoleipää. Muuten he näyttävät sopeutuneen ja liittyneen. Toisaalta heille jäivät alueet, jotka eivät valloittajia kiinnostaneet. Nimimistö sen paljastaa. Suuret kaupungit ovat valkoisten.

Maorit rukoilevat (tai ainakin rukoilivat) paljon ja pitävät tarinoista, kirjoittaa Witi Ihimaera elämänkerrassaan Maori Boy. Siksi heille oli helppo myydä kristinusko heimotarinoineen. Muut sopimukset he hyväksyivät, kun eivät ymmärtäneet pakeaa, hänen intressejään. Uudesta-Seelannista tuli englantilaisten lammasfarmi.

Christchurch (meniköhän tuo oikein?) On mainittava erikseen. 2011 iso osa kaupungista tuhoutui maanjäristyksessä. Nyt sitä rakennetaan uudestaan. Osa kaupungin infrasta on korvattu konteilla. Muutenkin kepeä uudisrakentaminen luo kontrastin brittiläiseen rakennuskulttuuriin. Konteista on tullut Christchurchin tavaramerkki. Mielestäni kaupungista on tullut hiukan maorilainen.

Epäjärjestys ja sotku kumuloituu. Christchurch vaikutti eteläsaaren sotkuisimmalta paikalta. Maanjäristyksen korjaamattomat tuhot vaikuttavat ihmisiin. Töhryjä ja rikottuja ikkunoita on enemmän kuin muualla maassa. Ja samaan aikaan paikka uudistuu. Mielenkiintoista.

Nyt olemme lennähtäneet Wellingtoniin, pääkaupunkiin. Tänäään Te Papa -museoon. Huomenna illalla taas tien päälle kohti pohjoista.

Christchurchin jälleenrakennus ja muistomerkit ritirinnan.

Matkailija ihailemassa vuorten ja meren kohtaamista Milford Soundissa.

Bluffista on pitkä matka melkein kaikkialle.

Christchurchissa maajäristyksen jälkiä.

Konttikadun portilla Christchurchissa.

Kierrätyskirkko kartonginpalosta ja paperikoneen teloista Christchurchissa.

Queenstown-Te Anau-Milford Sound-Te Anau

Queenstown on vaeltajien ja pyöräilijöiden. Se on vuorten ja jokien. Kaiken keskellä on järvi, Wakatipu, joka kirkkaudessaan on kylmä vesipeleihin. Paitsi moottoroituihin.

Arrowtown runsaan kahdenkymmenen kilometrin päässä. Entinen kaivoskaupunki, "lännenkaupunki" saluunoineen. Kiinalainen kaupunginosa pikkukylässä. Jonkun piti tehdä työt. Joskus. Kiinalaisjoukkoja vaeltelee pääkadulla. Tuttuja nimiä hautakivissä?

Toistan itseäni: ihmiset ovat oudon sosiaalisia, vaikka asuvat täällä toisella äärilaidalla. Ehkä siitä johtuu, että bussit kulkevat myöhässä. Kuskit eivät ehdi jutuiltaan ajamaan. Saksalaiset kärsivät. Ehkä suomalaisetkin.

Kaksi suomalaishavaintoa. Toisten kanssa jouduttiin puheisiin. No, haluttiinkin. Paikallisten kanssa on melkein pakko. "Haluaisin niin käydä Suomessa. Mutta siellä on varmaan kylmä. Kaukana ylhäällä." "Onhan siellä. Juuri nyt."

Matkailuauto viikoksi. Vuokraamon tyttö muistuttaa, että Milford Soundiin asti ei tarvitse ajaa itse. Voi mennä bussilla Te Anausta, jos ajotaito epäilyttää. Ei epäilytä - niin paljon.

Te Anau on turistien. Sielläkin järvi, Lake Anau. Polkuja, trails. Lentokoneita joillekin. Meille mutkaisia teitä Milford Soundiin. Tienvarsiyöpymistä vuoripurojen kainaloissa. Aamupesu on elämys.

Milford Sound on must. Pakko on myös risteillä vuonoa myöten avomerelle ja takaisin. Vesiputoukset mitataan sadoissa metreissä. Kalliolla hylkeitä. 

Pakko myös palata Te Anauhun. Milford on toista sataa kilometriä pitkän umpipussin päässä.

Nyt Te Anaussa. Auto rantabulevardin jättipuun varjossa. Helleraja pakkuu. Ketään ei kiinnosta patikoida. Lake Anau on lämpimämpi kuin Wakatipu Queenstownissa. Vesijumppaa ehdottavat.

Illalla kohti etelää.

Wakatipua parvekkeelta

Arrowtownin-patikkamatkalta

Arrowtownin pääkatu

Queenstownin puistosta

Perillä Milford Soundissa

Queenstownista Arrowtowniin patikoimassa

Vesi putoaa yli 160 m Milford Soundiin

Kaupunkielämää Aucklandissa

Olo on kuin Singaporessa. Tai suomalaisessa keskikokoisessa kaupungissa. Vain roskat ja graffitit puuttuvat. Näiltä puuttunee impulsiivinen luovuus.

Aucklandilla on pikkukylän sydän. Korkokenkiä ja pukuja on vähän. Iso osa ihmisistä lompsii kadulla arkisissa vaatteissa. Rakennukset ovat melko matalia - paitsi yksi. Sky Tower (328m) rikkoo lättähattumiljöön. Kontrastia siis löytyy.

Jucy-hotelli on yliopiston kampuksen kupeessa. Asumukselta luiskahtaa helposti kampuksen puiston vihreyteen. Puistoihin selvästi satsataan. 

Kaupunki on kahviloiden. Lähes joka toisessa firmassa tarjotaan kahvia ja lisukkeita. Ruokakauppoja on vähän. Ovat oppineet palveltaviksi. Olut on kalliimpaa kuin odotin. Ja siideri myös. Onneksi?

Ihmiset ovat ihmeellisiä. Juttelevat paljon ja ovat kiinnostuneita vieraista. Palvelua on luontevaa. Paitsi Vodafonen tiskillä. Tyyppi juoksutti kahdesti olemattoman datakortin perässä. Levitteli lopuksi käsiään. Iloisia he silti ovat.

Pultsareita ja kerjäläisiä ei katukuvassa näy. Eikä poliiseja. Elämä näyttää soljuvan epäilyttävän mukavasti. Kuukausi sitten maahan tullut Suomessa syntynyt ruotsalainen nomadi  sentään sanoi nukkuvansa makuupussissa. Pääsee katon alle, kun saa töitä, kertoi iloisena hänkin.

Juuri nyt täällä Queenstownissa sataa, onneksi. Ilman sateen harmitusta syntyisi Truman Show -elokuvan tunnelma. Kokisi elävänsä viihdesarjassa. Ehkä sade järjestettiin vain uskottavuuden vuoksi.

Queenstown koettavana

Vuorten välissä on löytynyt tila Queenstownin lentokentälle. Wakatipu-järven ympärys on tikattu täyteen pientaloja. Vuoret odottavat yrittäjiä rinteilleen. Järven vesi puheitten mukaan suomalaisille sopivaa - 12-14 Celsiusta.